Maailman vesipäivä 22.3.

 

Vesi tuo elämän eliksiiri

Vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti maaliskuun 22. päivän maailman vesipäiväksi. Vesipäivän tarkoituksena on lisätä tietoa vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tiesitkö, että maapallon vedestä 97,5% on suolaista ja 2,5 % makeaa. Makeasta vedestä suurin osa on lumena tai jäänä. Vain noin 1 prosentti on ihmisten käytettävänä.

Maailman vesipäivä 22.3. pistää miettimään, mitä pieniä tekoja kukin meistä voisi tehdä puhtaamman veden puolesta. Vaikka tällä hetkellä kaikkien suurin huolenaihe on koronavirus, tarvitsemme puhdasta vettä vielä koronan jälkeenkin. Kuten nostimme helmikuussa esiin, veden puhtaus ei ole itsestään selvää edes meillä Suomessa ja sen eteen olisi tehtävä myös valtakunnallisella tasolla töitä parantamalla vähintäänkin jäteveden suodatusta. https://www.luonnonkosmetiikka.fi/puhdasta-vetta/

Odotamme usein, että viranomaiset ja lainsäädäntö ohjaisivat toimintaamme ja kertoisivat, miten toimia. On kuitenkin paljon asioita, joihin myös yksittäinen ihminen voi vaikuttaa jo nyt. Valitsemalla esimerkiksi ekologisempia pesu- ja siivousaineita sekä luonnonkosmetiikkaa ja välttämällä näiden turhaa kulutusta, voimme omalta osaltamme vaikuttaa veden laatuun. Myös Noora Shingler kirjoitti aiheesta äskettäin: https://www.kemikaalicocktail.fi/2020/03/kosmetiikkakemikaalit-vaikeuttavat-jatevedenpuhdistusta/

 

Drops Of Water, Water, Liquid, Fresh, Splash, Blue

 

Koska kevät on jo pitkällä ja ilmat lämpenevät, vaikka on vasta maaliskuu, alkaa myös luonto ja kesämökkeily houkutella. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin nauttia luonnon läheisyydestä ja vehreydestä. Metsän parantava voima on varmasti omiaan myös rauhoittamaan mieltä näinä aikoina. On hyvä kuitenkin muistaa kunnioittaa luontoa ja huomioida, että olemme vain vieraana metsässä, joka on lukuisten eläin-, hyönteis-, sieni- ja kasvilajien koti. Myös mökkeillessä on siis syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä kemikaaleja siivouksesta ja kosmetiikasta päätyy luontoon. Jos käyttäydymme piittaamattomasti, saatamme aiheuttaa “huomaamattamme” lukuisten pieneliölajien tuhoa. Kumuloituessaan vaikutus voi alkaa näkyä myös muissa lajeissa, sillä olemme kaikki lopulta osa samaa ekosysteemiä.

 

Summer, Water, Power, Beach, Nature, Horizon, Cottage

 

Koska puhdas vesi on kaiken elämän edellytys, tässä muutama helppo neuvo mökkeilijälle veden puhtautta ajatellen:

Osta vain ekologisia/ekosertifioituja siivousaineita mökin siivoukseen tai käytä vaikka etikkaa, soodaa ja sitruunaa siivouksessa. Täältä joitakin vinkkejä ekologiseen siivoukseen: https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/siivous/isoaidin-siivousvinkit/

Valitse aurinkovoide, jossa on fysikaalinen UV-suoja. Titaanidioksidia ja sinkkioksidia pidetään toistaiseksi pieninä määrinä turvallisempana vesistöille, kuin kemiallisia UV-filttereitä. Luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoiteissa on aina fysikaaliset UV-suoja-aineet.

Käytä shampoota ja suihkusaippuaa maltillisesti ja valitse näissäkin luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikassa käytettävät raaka-aineet puoliintuvat nopeammin tai palaavat sellaisenaan luontoon aiheuttamatta haittaa vesistöjen pieneliöstölle ja ekosysteemille.

Muista, että muutkin iholle ja hiuksiin levitetyt aineet huuhtoutuvat ainakin osittain veteen, kun uit.

Aja moottoriveneellä vain pakolliset matkat ja käytä soutuvenettä aina kun mahdollista.

 

Nauti luonnosta ja jokamiehen oikeuksista täysin rinnoin, kunnioittamalla samalla Suomen puhdasta ja monimuotoista luontoa! <3

 

Estenomi Maria Varon on toiminut yli 10 vuotta luonnonkosmetiikan ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon kouluttajana ja asiantuntijana. Hän on työskennellyt useiden eri brändien kanssa sekä tehnyt asiantuntijatehtäviä mm. kirjakustantamoille ja Pro Luonnonkosmetiikka ry:lle vuodesta 2008. Maria luennoi  myös kosmetiikka-alan opiskelijoille ja ammattilaisille.

asiantuntija Maria Varon

Kommentit suljettu.