Kun huolehdimme luonnosta, huolehdimme itsestämme

Teksti: Maria Varon / Pro Luonnonkosmetiikka Ry

Kun huolehdimme luonnosta, huolehdimme itsestämme

Monesti kosmetiikkaa hankkiessa ei tule ajatelleeksi, että kosmetiikan käytöstä aiheutuvaa ympäristökuormitusta ei voi mitata pelkästään hiilijalanjäljestä, vaan asiaa täytyy tarkastella myös muista näkökulmista. 

Yksi erittäin ajankohtainen näkökulma on kosmetiikkatuotteen vaikutus ympäristön ja ihmisen mikrobeihin eli mikrobiomiin. Kun asiaa katsotaan tästä vinkkelistä, on mietittävä raaka-aineiden käyttäytymistä siinä vaiheessa, kun ne päätyvät iholle ja pesuveden mukana luontoon. Sekä esimerkiksi luonnosta tulevien raaka-aineiden tuotantotapaa. 

Miksi sillä sitten olisi mitään merkitystä, miten mikrobit elimistössämme tai ympäristössämme voivat? Vastaus on yksinkertainen: mikrobit olemme me ja kaikki muu elollinen, mitä maa päällään kantaa. Mikrobit ovat nimittäin synnyttäneet kaiken elollisen ja myös ihmiselimistön toiminta on täysin riippuvainen siinä elävistä mikrobeista. Ei siis ole samantekevää, mitkä mikrobit kehossamme elävät. Olemme myös jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa mikrobien välityksellä ja vaihdamme geenejä muiden lajien kanssa mikrobien ansiosta. Olemme siis erittäin tiiviisti osa luontoa, vaikka käyttäytymisemme ei aina ole sen mukaista.

Kosmetiikan käyttäjän kannalta tärkeintä on ehkä ymmärtää se, että ihollamme elävät mikrobit kommunikoivat myös kehomme muilla alueilla elävien mikrobien kanssa. Esimerkiksi suolistomikrobit lähettävät viestejä aivojen lisäksi myös iholle verenkierron ja keskushermoston välityksellä. Näin ollen ne vaikuttavat myös suoraan ihomme kuntoon. Kommunikaatio näyttäisi toimivan myös toiseen suuntaan ja miksei toimisi, onhan se loogista, kun kerran olemme osa tätä valtavaa elävää viestiverkostoa, jota luonnoksi kutsutaan. https://yle.fi/uutiset/3-10265879

Kannattaakin siis hyvin tarkkaan miettiä, minkälaiset aineet ovat ylipäätään ihon mikrobien käsiteltävissä ja minkälaiset eivät. Esimerkiksi monet säilöntäaineet, jotka eivät ole luontaisen kaltaisia* häiritsevät yleensä ihon mikrobitasapainoa. Raaka-aineita ja niiden tuotantotapoja miettiessä ei tunnu mielekkäältä käyttää myöskään maaöljypohjaisia raaka-aineita, sillä raaka-aineiden mahdollisten haittavaikutusten lisäksi koko öljyteollisuus on hyvin kyseenalaista ympäristön kannalta. Silikonit puolestaan kertyvät mahdollisesti vesistöjen pieneliöstöön samoin kuin esimerkiksi mikromuovit ja steriileinä aineina nekin voivat vaikuttaa myös ihon biomin tasapainoon.

*”luontaisen kaltaiset” eli natural identical raaka-aineet ovat sellaisia ainesosia, joita löytyy myös luonnosta. Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa sallitaan rajoituksin tiettyjen raaka-aineryhmien osalta (säilöntäaineet sekä pigmentit) luontaisen kaltaisten ainesosien valmistus laboratoriossa, sillä se on ekologisempi tapa tuottaa kyseisiä aineita. Esimerkiksi Natruelta löytyy lista näistä aineista, jonka voi ladata heidän sivuiltaan.

Luonnonkosmetiikassa näitä aineita ei käytetä mutta kasviraaka-aineiden kohdalla ratkaisevaa on viljelytapa. Luomutuotanto, jossa ei käytetä maaperän eliöstöä ja mikrobistoa tuhoavia kemikaaleja, ja jossa maaperää kunnostetaan ja sen köyhtymistä ehkäistään, on luonnollisestikin parempi vaihtoehto kuin tavanomainen viljely. Biodynaaminen viljely vie asian vielä pidemmälle ja on ehkäpä paras tapa viljellä raaka-aineita. Myös luonnonvaraisten kasvien kerääminen luomusertifioiduilta keräilyalueilta, uhanalaisia lajeja suojellen, on yksi mahdollisuus. Tutkijoiden mukaan tavanomainen maaperää radikaalisti muuttava ja köyhdyttävä viljely tulisi korvata kestävämmillä viljelytavoilla. Yksi syy on torjunta-aineiden käyttö. Tästä voit lukea lisää mm. Suomen Kuvalehden artikkelista.

Vaikka saattaa tuntua, että nyt on puhe niin isoista asioista, ettei yksi pieni ihminen voi mitenkään vaikuttaa niihin, niin on hyvä muistaa, että ostokäyttäytymisemme ohjaa tuottajia. Ja esimerkiksi kosmetiikantuotanto on yksi niistä asioista, joihin meidän on erittäin helppo vaikuttaa omilla valinnoilla. Ohessa yksinkertainen lista siitä, miten voit tehdä parempia valintoja.

 

Eettisempiä valintoja tehdessä:

 

Osta vain se, mitä oikeasti tarvitset

Ei ole tarkoitus taantua takaisin kivikaudelle ja monen iho tarvitsee tuekseen myös ulkoista suojaa – etenkin talvella – mutta silti jokaista ostopäätöstä kannattaa oikeasti harkita. 

 

Suosi sertifioitua luonnonkosmetiikkaa tai tuotteita, joiden raaka-aineista tunnistat ainakin suurimman osan

Sertifioijat valvovat luonnonkosmetiikan eettisyyttä ja ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi kokonaiset kasviöljyt ja uutteet on helppo tunnistaa INCI-nimilläkin.

 

Suosi luomutuotteita (myös ravinnossa)

Luomutuotanto on säädeltyä, eikä luomuviljelmillä käytetä haitallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Suoliston kunnolla on vaikutusta myös ihoon.

 

Oleile luonnossa

Kun vietät aikaa luonnossa, vahvistat luontoyhteyttäsi ja osaat sen myötä osittain vaistomaisesti tehdä parempia valintoja.

 

asiantuntija Maria Varon

Estenomi Maria Varon on toiminut yli 10 vuotta luonnonkosmetiikan ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon kouluttajana ja asiantuntijana. Hän on työskennellyt useiden eri brändien kanssa sekä tehnyt asiantuntijatehtäviä mm. kirjakustantamoille ja Pro Luonnonkosmetiikka Ry:lle vuodesta 2008. Maria luennoi  myös kosmetiikka-alan opiskelijoille ja ammattilaisille. 

Kommentit suljettu.