Eläinkokeet ja eläinperäiset raaka-aineet luonnonkosmetiikassa

Teksti: Maria Varon / Pro Luonnonkosmetiikka Ry

Eläinkokeet ja eläinperäiset raaka-aineet luonnonkosmetiikassa

Kosmetiikan eläinkoekielto astui EU:ssa täydellisenä voimaan 11.3.2013. Tämä tarkoittaa, ettei EU:ssa saa myydä kosmetiikkavalmisteita, joille on tehty lain voimaantulon jälkeen eläinkokeita. Kiellot koskevat valmiita tuotteita sekä yksittäisiä kosmetiikan ainesosia.

Kiellon valvonnassa on kuitenkin epäkohtia, niistä on uutisoinut mm. Turun Sanomat. Epäkohtien kitkemiseksi EU on alkanut vaatimaan maailmanlaajuista eläinkoekieltoa. 

Lisäksi vaikka EU-alueella eläinkokeet ovat kiellettyjä, EU:n oma valvova elin SCCS (scientific committee of consumer safety) on todennut, että poikkeustilanteissa joitakin raaka-aineita joudutaan testaamaan eläinkokeilla (esim. hormonihäiriöiksi epäillyt kemikaalit).

“In view of the utmost importance of consumer safety, toxicological evaluation against some complex endpoints, such as reproductive toxicity, still necessitate the use of animals.”

On hyvä kuitenkin huomioida, että sertifioidussa luonnonkosmetiikassa on rajattu suurin osa tavanomaisessa kosmetiikassa käytetyistä raaka-aineista pois, joten mahdolliset poikkeustapaukset eivät yleensä kosketa luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikassa on sallittua käyttää tyypillisesti sellaisia raaka-aineita, joiden käytöstä on jo useiden kymmenien vuosien aikana kerättyä kokemusperäistä tietoa, eikä niitä ole tarpeen testata eläimillä.

Yleisimmät eurooppalaiset luonnonkosmetiikan sertifioijat vaativat tuotteilta ja niiden raaka-aineilta täydellistä eläinkokeettomuutta ja myös valvovat tämän täyttymistä. 

NATRUEn kanta asiaan:

1.2.1 Cosmetics Products: Regulation (EC) No 1223/2009 Independently of the formulation of a natural cosmetic product, all products must comply first and foremost with the basic requirements of Cosmetics Regulation (EC) No 1223/2009, particularly with regard to their composition, safety, efficacy and labelling requirements. Furthermore, animal testing is fundamentally against NATRUE’s underlying values and ethics. Version 3.7 – 15/12/2017 2/ 8 It is for this reason that the NATRUE criteria extends the animal testing ban on finished cosmetic products as regulated by Regulation (EC) No 1223/2009 to third countries outside the EU.

Ote COSMOS-standardista koskien raaka-aineiden turvallisuutta:

5.2 Animal testing

Cosmetic products must not be tested on animals. Cosmetic ingredients must not be tested on animals except where required by law.

Kumpikaan taho ei siis hyväksy valmistajien teettämiä eläinkokeita myöskään kolmansilla osapuolilla EU:n ulkopuolella.

Kun kysyimme Ecosertin edustajalta, kuinka tarkasti he sertifioijana valvovat COSMOS-standardin toteutumista eläinkoekiellon suhteen, saimme seuraavan vastauksen:

”The European Cosmetic regulation prohibited animal testing for the cosmetic products. As COSMOS is based on this regulation, this point of compliance is checked during the annual audit. The COSMOS certification is a product certification, so that the compliance has to be done for each product submitted for certification, not for the whole company. In addition, for each ingredient used in cosmetic product we will also ask each supplier if any animal testing has been done.”

Eli sertifioija valvoo sertifioimiaan tuotelinjoja ja niissä käytettyjä raaka-aineita. Vuosittaisilla tarkastuksilla varmistetaan, että kieltoja ei laiminlyödä, sillä jokaisesta raaka-aine-erästä on oltava dokumentti tallella, josta selviää raaka-aineiden alkuperä ja tuottaja.

 

Luonnonkosmetiikka ≠ vegaaninen kosmetiikka

Saan usein kysymyksiä myös luonnonkosmetiikassa sallituista eläinperäisistä raaka-aineista. Luonnonkosmetiikka ei automaattisesti ole vegaanista kosmetiikkaa, eikä toisaalta vegaaninen kosmetiikka ole aina automaattisesti luonnonkosmetiikkaa.

Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa on sallittua käyttää joitakin eläinperäisiä aineita, kuitenkin rajatusti.

COSMOS-standardi sanoo asiasta näin:

“It is forbidden to use: primary raw materials extracted from living or slaughtered animals.”

Eli luonnonkosmetiikassa ei saa käyttää esimerkiksi teurasjätteestä tehtyä glyserolia tai hain maksasta eristettyä skvaleenia.

“It is allowed to use ingredients of animal origin as long as: they are produced by animals but are not a part of the animal, and they have been obtained using only the processes listed in Appendix I they do not entail the death of the animal concerned.”

Luonnonkosmetikkassa sallittuja eläinperäisiä raaka-aineita ovat:

  • Hunaja: Honey/Mel
  • Mehiläisvaha: Beeswax (Cera Alba tai Cera flava)
  • Propolisvaha: Propolis Wax (Propolis extract tai Propolis cera)
  • Kuningatarhyytelö: Royal Jelly
  • Lanoliini: Lanolin
  • Maito: esim. Vuohenmaito Goat Milk
  • Maitohappo: Lactic Acid (HUOM! Tämä useimmiten kuitenkin kasviperäistä. Tuotettu maitohappokäymisellä kasveista.)
  • Hydrolysoitu maitoproteiini: Hydrolyzed Milk Protein
  • Laktoosi: Lactose
  • Silkki: Silk (Serica) Powder
  • Sellakka: Shellac

Eläimiä ei saa vahingoittaa raaka-aineiden hankinnassa ja lajien suojelua valvotaan.

Huom!  Poikkeuksena punainen väriaine Karmiini CI 75470 , joka valmistetaan kokenillikirvan kuoripanssarista.

Mikäli eläinkokeet huolestuttavat, kannattaa rohkeasti lähestyä kosmetiikan valmistajaa tai maahantuojaa ja pyytää heiltä selvitystä asiaan. Pro Luonnonkosmetiikka Ry hyväksyy jäsenikseen ainoastaan sellaisia tuotesarjoja, jotka noudattavat toiminnassaan Euroopan suurimipien luonnonkosmetiikkasertifikaattien standardeja myös eläinkokeiden ja eläinperäisten raaka-aineiden osalta.

 

asiantuntija Maria Varon

Estenomi Maria Varon on toiminut yli 10 vuotta luonnonkosmetiikan ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon kouluttajana ja asiantuntijana. Hän on työskennellyt useiden eri brändien kanssa sekä tehnyt asiantuntijatehtäviä mm. kirjakustantamoille ja Pro Luonnonkosmetiikka Ry:lle vuodesta 2008. Maria luennoi  myös kosmetiikka-alan opiskelijoille ja ammattilaisille. 

Kommentit suljettu.