Luonnonkosmetiikka-ala kasvaa vahvana

makeup-3213724_1920
TIEDOTE 14.3.2018

Luonnonkosmetiikka-ala kasvaa vahvana

Luonnonkosmetiikan myynti kasvoi voimakkaasti vuonna 2017 Pro luonnonkosmetiikka ry:n tekemän jäsenkyselyn mukaan. Enemmistö kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo myös laajentaa toimintaa lähitulevaisuudessa ja näkee kansainvälisissä markkinoissa potentiaalia.

Pro luonnonkosmetiikka ry:n jäsenkyselyyn vastanneiden 24 yrityksen luonnonkosmetiikkasarjoihin liittyvä liikevaihto Suomessa kasvoi vuodesta 2016 13,4% ja oli vuonna 2017 yhteensä 15,3 miljoonaa euroa. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta yrityksestä ilmoitti myyntinsä kasvaneen vuonna 2017.  Ilmoitettu myynti on maahantuojien ja valmistajien liikevaihtoa, eikä vertailukelpoinen kuluttajahinnoissa esitettyihin kosmetiikan myynteihin.

-Luonnonkosmetiikasta on tullut valta-virtaa, ja se näkyy myös tuotevalikoiman kasvamisena sekä julkisessa keskustelussa. Myyntiä siivittää yleiset luonnollisuuden ja terveellisyyden trendit, mutta myös kuluttajien kasvava huoli yhteiskunnan kemikalisoitumisesta, analysoi tuloksia Pro luonnonkosmetiikka ry:n puheenjohtaja Ann-Mari Patshijew.

Tähtäimessä toiminnan laajentaminen ja kansainväliset markkinat

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 92% piti varmana tai todennäköisenä että ovat alalla vielä viiden vuoden kuluttua. Joka kolmas yritys tavoitteli vuodelle 2018 yli 20% myynnin kasvua luonnonkosmetiikkaan liittyvään toimintaan ja 82% vastanneista näki varmana tai todennäköisenä luonnonkosmetiikkaan liittyvän toiminnan laajentamisen seuraavan viiden vuoden aikana. Kolme neljästä näki yrityksellään mahdollisuuksia kansainvälisillä luonnonkosmetiikkamarkkinoilla seuraavan viiden vuoden sisällä

-Kyselyn tulokset vastaavat hyvin näkemyksiäni alasta. Uskon, että tämä on vasta alkua ja luonnonkosmetiikka-ala tulee kasvamaan yhä voimakkaammin tulevaisuudessa ja tarjoaa luonnonkosmetiikkaan panostaville yrityksille myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla, toteaa Ann-Mari Patshijew.

Pro luonnonkosmetiikka ry:n tilaamaan kyselyn toteutti Sales Questor Oy ja sen tavoitteena oli selvittää yhdistyksen jäsenyritysten luonnonkosmetiikkaan liittyvä liikevaihto ja sen kehitys, sekä jäsenien tulevaisuuden näkemyksiä luonnonkosmetiikan suhteen.

Kyselyyn vastasi yhdistyksen 24 jäsentä: 4DREAM Ky, Adesso Nutraceuticals Oy, Anumati Naturals Oy, CHOICE Finland Oy, Dell’Eco OÜ, Dermoshop Oy, Ekovista Oy, Frantsilan Luomuyrttitila Ky, Gardalife Oy, Itu Biodyn Oy, Kauneudella Tmi, Lightning Raisa & Torsten Oy, Mehiläistuotteet Mellis Oy, Midsona Finland Oy, Miraz Trading Oy, Natcos Nordic, Naviter Oy, Nordic Health Systems, Oy Transmeri Ab, Primavera Finland Oy, Suomen Luonnonkosmetiikan Osuustukku, Waku Oy, Vihreä Kosmetiikka Finland Oy ja Yliopiston apteekki.

Myynnit perustuvat vastaajien yhdistykseen rekisteröityjen tuotesarjojen liikevaihtoon. Kaikki yhdistyksen jäsenet ja rekisteröidyt tuotesarjat: http://www.luonnonkosmetiikka.fi/yhdistys/jasenet/

Tutustu kasvualaan viikonlopun messuilla

Tulevana viikonloppuna Pro luonnonkosmetiikka ry järjestää jo kahdeksatta kertaa suositun luonnonkosmetiikkaan keskittyneen Luonnonkaunis-messutapahtuman. Messuilla tarjolla monipuolisesti aitoa luonnonkosmetiikkaa ja kestävää kauneudenhoitoa sekä alan asiantuntijoiden mielenkiintoisia puheenvuoroja. Näytteilleasettajina toimivat yhdistyksen jäsenet.

Luonnonkaunis-messut 16.-17.3.2018 Suvilahden Kattilahallissa osoitteessa Sörnäisten rantatie 22, Helsinki. Pääsymaksu 5€ /pvä. Messut ovat avoinna pe klo 13:00-19:00 ja la klo 10:00-17:00

Tutustu paremmin: http://www.luonnonkosmetiikka.fi/tapahtumat/luonnonkaunis-messut/

Lisätiedot:

puheenjohtaja Ann-Mari Patshijew, Pro luonnonkosmetiikka ry, p. 040-5893934

Kommentit suljettu.